TYÖHYVINVOINTI
UUDET TYÖHYVINVOINTIRATKAISUT MYÖS PANDEMIAN AIKAISEEN MAAILMAAN
Nyt jos koskaan on aika pitää huolta työyhteisösi hyvinvoinnista.
Pandemian aiheuttama poikkeuksellinen ajanjakso on tuonut päänvaivaa myös yritysten työhyvinvointikokonaisuuksiin liittyen. Tänä vuonna työyhteisön joukkokokoontumiset, pikkujoulut, ja muut vastaavanlaiset hengennostatus- ja virkistyspäivät eivät ole olleet vaihtoehto. Kukaan meistä tuskin haluaa ottaa taloudellisia ja terveydellisiä riskejä, joissa mahdollisuus on koko työyhteisön joukkoaltistumiselle tai -karanteenille.
Tämä nykyisen kaltainen tilanne ei kuitenkaan sulje pois työhyvinvoinnin tarvetta. Itseasiassa juuri tällaisina ajanjaksoina on erityisen tärkeää, että työyhteisön hyvinvoinnista huolehditaan. Kulunut vuosi on ollut kaikkien erikoisuuksien ja järjestelyiden vuoksi monelle meistä poikkeuksellisen raskas. Lisäksi pandemian aiheuttama epävarmuus tulevasta, ja huoli omasta ja läheisten turvallisuudesta kuormittavat monia meistä enemmän kuin ehkä juuri tässä hetkessä tajuammekaan. Nyt jos koskaan on aika huolehtia siitä, ettei työyhteisösi uuvu maailman kriisien aiheuttaessa turbulenssia.
UUSI TYÖHYVINVOINTIKONSEPTI
Olemme PHI:llä valmentaneet useiden vuosien ajan yrityksiä ja yksilöitä onnistunein tuloksin kohti hyvinvoivaa arkea ja työelämää. Valmennuksissamme huomioidaan aina ihminen psykofyysisenä kokonaisuutena, ja siksi valmennuksissamme keskitytään aina niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin. Monilla työpaikoilla työhyvinvoinnin merkitys tänä päivänä jo ymmärretäänkin, mutta yhä asioissa olisi petrattavaa, sillä erilaiset työperäiset sairaudet, uupumiset ja burnoutit ovat hälyttävässä kasvussa maassamme.
Tavanomaisesti työhyvinvointikokonaisuutemme toimivat lähivalmennuksena - kuten yritysten pienryhmävalmennuksina, luentoina, virkistyspäivinä, yksilövalmennuksina jne - mutta pandemia on saanut myös meidät uudistamaan ja päivittämään toimintatapojamme. Olemmekin tuoneet nyt kaiken osaamisemme ja ammattitaitomme verkkoon etäyhteyksien päähän voidaksemme toteuttaa työhyvinvointia ja valmennusta turvallisesti myös tässä maailman tilanteessa. Etä- ja verkkovalmennukset työyhteisöille ovat mahdollistaneet myös työhyvinvointipalveluidemme maanlaajuisen suosion, sekä erittäin edullisen ja kustannustehokkaan vaihtoehdon yrityksille tukemaan henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia. Kenties juuri näistä syistä uusi työhyvinvointikonseptimme on saanut heti poikkeuksellisen suurta kiinnostusta osakseen.
Jos etsit työyhteisöllesi uusia ja edullisia työhyvinvointiratkaisuja tähän pandemia-aikaan - unohtamatta kuitenkaan laatua ja tavoitteellisuutta - tukeaksesi henkilöstön kokonaisvaltaista hyvinvointia, jätä yhteydenottopyyntö osoitteeseen asiakaspalvelu@phioy.com niin olemme sinuun yhteydessä vielä saman päivän aikana!
Työhyvinvointiin keskittyvät etävalmennuskokonaisuudet on suunnattu yrittäjille ja yrityksille, jotka ymmärtävät työhyvinvointi-investointien positiivisen vaikutuksen ja merkityksen myös näinä haastavina aikoina. Riippumatta toteutetusta kokonaisuudesta - oli se sitten etänä tai lähivalmennuksessa toteutettu - työhyvinvointiin keskittyvä valmennus kanssamme on aina kannattava sijoitus. Työhyvinvointivalmennuksemme on helposti lähestyttävää ja korkealaatuista valmennusta, joka toteutetaan kestäviä arvoja korostaen. Kasvavien tulosten ja paremman kilpailukyvyn ohella valmennus vähentää myös työyhteisön vaihtuvuutta ja sairaspoissaoloja, ja tuo hyvinvointia ja tuottavuutta tukevat elintavat osaksi työyhteisön arkea; työyhteisön yhteiseksi jutuksi, tukien samalla hyvää työilmapiiriä ja luottoa tulevaisuuteen myös näinä epävarmoina aikoina.
Etänä toteutetut työhyvinvointiyhteistyöt voidaan ostaa jo valmiiksi rakennettuna superedullisena pakettina, jolloin valmennuksen investoinnin määräksi jää vain muutama kymmenen euroa per työyhteisön jäsen. Työhyvinvoinnin verkkokursseilla ohjaamme ja kannustamme henkilöstösi liikkumaan tavoin, jotka auttavat ennaltaehkäisemään työperäisiä kiputiloja ja jumeja. Verkkokursseillamme viemme henkilöstösi kohti liikunnallista arkea ja virkeää olotilaa, huomioiden kokonaisuudessa myös ravitsemuksen, unen ja palautumisen, stressinhallinnan ynnä muiden pienten tekijöiden vaikutuksen kokonaiskuvassa. Lähestymme valmennuksissamme asioita aina pienten ja yksinkertaisten muutosten kautta, jotka johtavat pitkällä tähtäimellä isoihin ja pysyviin tuloksiin. Näin ollen työhyvinvoinnin verkkokurssimme soveltuvat kenelle tahansa, eikä niiden toteuttamiseen tarvita mitään erityistä osaamista tai taitoa. Parasta näissä työhyvinvoinnin verkkokursseissamme on myös se, että niiden tuomat positiiviset vaikutukset eivät siirry vain pelkästään työpaikalle, vaan myös työntekijöiden arkeen, jolloin elämänlaatu kohenee arjen monilla eri osa-alueilla.
Valmiiden toteutusten lisäksi tarjoamme myös tilauskokonaisuuksia yksityisoikeuksin, jossa sisältö ja valmennuksen tarkempi kuva kokonaisuudesta suunnitellaan yhdessä yrityksen kanssa, huomioiden työyhteisön työnkuva, tavoitteet ja toiveet, sekä mahdolliset jo olemassa olevat epäkohdat ja ongelmat. Kustomoimme kokonaisuuden kustannustehokkaaksi paketiksi juuri sinun budjettisi ja tarpeesi mukaan. Yksilöityjen toteutusten suunnittelussa on aina vahvasti mukana myös tilaaja, ja tilaajan on mahdollista tuoda sisältöön toiveita myös suoraan työyhteisön jäseniltä itseltään.
Työhyvinvoinnin verkkokursseilla keskitymme muun muassa seuraaviin teemoihin
-
Liikunta työnkuvaa tukevin tavoin
-
Työpaikalla toteutetut pienet teot ja muutokset muun muassa parempaan työergonomiaan, taukoliikuntaan jne.
-
Ravitsemus vireyttä tukevin valinnoin
-
Unen ja palautumisen merkitys ja sen vaaliminen
-
Arjen ja stressinhallinnan työkaluja
-
Psyyke ja kokonaisvaltainen hyvinvointi
Työhyvinvoinnin verkkokursseja ohjaa ammattitaitoinen ja koulutettu valmennustiimimme. Valmennustiimimme on päivittäin toteuttamassa työtään asiakkaiden kanssa myös verkon ulkopuolella. Valmennustiimistämme löytyy monipuolista osaamista tavoitteiseen kuin tavoitteeseen.
Valmentajasi

Levi Earl
Fysiikkavalmennus
Urheiluravitsemus
Suorituskykyvalmennus

Sanna Aro
Voima- ja suorituskykyvalmennus
Fysioterapia
Psyykkinen valmennus

Roy Mears
Personal Training
Painonnosto
Voimavalmennus

Nina Ylisaari
Personal Training
Painonhallinta
Hyvinvointi

Niku Pakarinen
Personal Training
Fysioterapia
Voimvavalmennus

Sebastian Karling
Personal Training
Voimavalmennus
Ravitsemus

Emma Järvelä
Personal Training
Fitness
Fysioterapia

Robert Renke
Personal Training
Voimavalmennus
Kehonmuokkaus

Hilla Sarviaho
Personal Training
Fysioterapia
Fitness

Jude Pabines
Personal Training
Kehon muokkaus
Voimavalmennus
Tällä hetkellä heti valmiita verkkovalmennuskonsepteja löytyy kahdelle eri kohderyhmälle: fyysisen työn tekijöille (kuten rakennus-, tuotanto- ja varasto-ala), sekä istumatyössä toimistossa tai etänä työskenteleville. Lisäksi olemme tuomassa omia valmennuksiaan myös muiden alojen työntekijöille, mutta nämä edellä mainitut kaksi valmennusta meillä on jo valmiina, heti ostettavissa ja käyttöön saatavilla.
Eri aloille suunnatuissa valmennuksissa keskitymme työnkuvan luomiin erilaisiin haasteisiin. Esimerkiksi istuma- ja etätyöläisille suunnatussa valmennuksessa pureudumme liiallisen istumisen haittoihin; ohjelmointi ja kotitreenit on rakennettu ennaltaehkäisemään juuri istumatyöstä johtuvia yleisiä särkyjä ja jumeja, mukana on taukoliikuntaa, vinkkejä ravitsemuksen osalta, vireyttä ja energiaa tukevia tapoja ja niin edelleen. Vastaavasti toiselle alalle rakennetussa valmennuksessa keskitymme toisenlaisiin haasteisiin.
Kustomoiduissa, yksitysoikeuksin rakennetuissa kokonaisuuksissa voimme rakentaa sisällön juuri sinun toiveidesi mukaan, ja esimerkiksi pureutua työpaikalla jo mahdollisesti esiintyviin yksityiskohtaisiin ongelmiin. Osaamisemme ulottuu laajalti työtehokkuuden eri osa-alueille, ja ammattitaitoinen tiimimme suunnittelee kanssasi projektin, jolla saadaan paras mahdollinen vaikutus juuri sinun työyhteisöllesi. Työhyvinvointivalmennus voi keskittyä esimerkiksi liikuntaan, ravitsemukseen, voimaan ja energiaan, elämäntapoihin, stressin- ja ajanhallintaan, uneen ja palautumiseen, vireyteen ja tehokkuuteen, rentoutukseen tai vaikkapa johtajuuden ja tai työyhteisön keskinäisen vuorovaikutuksen kehittämiseen. Myös pääosin verkossa toteutetuissa työhyvinvointikokonaisuuksissa on mahdollista hyödyntää myös muita lisäpalveluitamme, kuten esimerkiksi hyvinvointianalyysejä, laboratoriokokeita ja muita mittauksia. Kustomoidut valmennukset voidaan rakentaa alusta loppuun juuri sinun työyhteisölle sopivaksi.
Työhyvinvointiin ja työn tuottavuuden parantamiseen keskittyvissä valmennuksissamme on saatu muun muassa seuraavia tuloksia
-
Kolme kuukautta valmennuksen aloituksen jälkeen myyjä tehnyt kansainvälisen suuryrityksen kaikkien aikojen myyntiennätyksen
-
Myyjä tehnyt yhdessä kuukaudessa saman myyntituloksen kuin koko edellisen vuoden myynnit yhteensä
-
Tasaista tulosta tekevän yrityksen liikevaihdon nousu yli 35%
-
Sairaspoissaolojen radikaali väheneminen
-
Työyhteisön yleisen ilmapiirin parantuminen, ja valtava positiivinen vaikutus yleisiin elintapoihin
"Yrityksemme oli mukana PHI:n järjestämässä työyvinvointivalmennuksessa noin puolen vuoden ajan. Projekti alkoi alkusyksystä. Pelkäsin etukäteen loppusyksystä ja alkutalvesta alkavaa sairaslomarysää, joka tapahtuu joka vuosi. Hieman yllättäen sairaspoissaoloja olikin heti jo saman syksyn ja talven aikana huomattavasti (arvioni mukaan 75-85%) vähemmän kuin aiempina vuosina. Tämä ei selity millään muulla kuin ostamallamme työhyvinvointi valmennuksella. Työhyvinvointiin sijoitetut rahat maksoivat itsensä takaisin jo tuon syksyn aikana. Keväällä projektin loppupuolella kartoitimme työntekijöiden tyytyväisyyttä ja jaksamista työssään. Tyytyväisyys oli noussut kaikilla osa-alueilla ja sairaspoissaolot ovat yhä huomattavasti alhaisempia edelliseen vuoteen verrattuna. Sen lisäksi tulosmittarit ovat olleet mukavassa nousussa valmennuksen aloituksesta saakka. Tuo puolen vuoden isompi panostus oli ehdottomasti joka euron väärti. Aiomme jatkossakin käyttää PHI:n palveluita eri työhyvinvointiprojekteissamme, kuten TYKY-päivissä ja yksittäisissä luennoissa, sekä tietysti isommissa kokonaisuuksissa, jos sellaisen tarve vielä toiste tulee."
"Lähdimme rakentamaan parempaa työilmapiiriä PHI:n psyykkinen valmennus kärkihankkeena. Ennen yhteistyön aloitusta työyhteisössämme ei varsinaisesti ollut mitään hälyyttäviä ongelmia ilmassa, mutta stressi, kiire ja kova kuormitus olivat myös meidän työyhteisössämme usein viljeltyjä termejä. Psyykkinen valmentaja vieraili työpaikallamme viikoittain kolmen kuukauden ajan, tavaten meitä ryhmänä ja henkilökohtaisesti. Valmennukseen kuului valmentajan läsnäolon lisäksi etätuki ja -ohjeet. Erilaisilla harjoitteilla, käytännön vinkeillä, ajan- ja stressinhallintataidoilla työilmapiirimme kohosi todella hyväksi, ja turha kiire ja stressi saatiin karsittua pois. Työaikaa saatiin tehostettua niin, että jokainen työntekijä kokee nyt työhyvinvointiprojektin jälkeen olonsa vähemmän stressaantuneeksi ja kiireiseksi, sekä työympäristön viihtyisämmäksi ja kannustavammaksi. Muutokset näkyvät myös tuloksessa. Kun turhat kuormittavat asiat on karsittu pois ja työhön käytettäviä tunteja on järkevimmillä järjestetlyillä ns. saatu lisää, jää aikaa tehdä enemmän niitä oikeita, merkittäviä töitä."
"Työhyvinvointi vaikuttaa organisaation kilpailukykyyn, taloudelliseen tulokseen ja maineeseen. Hyvin suunnitellut investoinnit työhyvinvointiin voivat maksaa itsensä moninkertaisina takaisin. Tutkimusten mukaan työhyvinvoinnilla on merkittävä myönteinen yhteys yritysten tulosmittareihin kuten tuottavuuteen, voittoon, asiakastyytyväisyyteen, työntekijöiden vähäisempään vaihtuvuuteen, sairauspoissaoloihin ja tapaturmiin. Työhyvinvointi on investointi." -Työterveyslaitos
-
Parempi työyhteisö ja työilmapiiri
-
Vähemmän sairauspoissaoloja
-
Kilpailukyvyn, tuottavuuden ja tulosten paraneminen
-
Työntekijöiden elintapojen kohoneminen
-
Painon- ja elämänhallinnan pysyvä tasapaino
-
Työperäisten kiputilojen ehkäisy
-
Hyvä stressinhallintakyky
-
Laadukkaampaa palautumista